Syksyinen pyöräilyloma Saariselällä

Saariselkä on monille tuttu etenkin huikeista hiihtomaisemista, mutta myös syksy tarjoaa elämyksiä aktiivisesta lomasta haaveileville. Pyörän selässä pääsee keskelle koskematonta luontoa, ja jo muutamassa päivässä ehtii kokea paljon. Ruskan värittämä maa, loimuavat revontulet ja porotokat luovat Lapin matkalla sellaista tunnelmaa, jollaista ei muualta löydy.

Asuntoautoon oli pakattu kaikki tarpeellinen ja edessä olisi yli tuhannen kilometrin ajo Lohjalta Saariselälle. Matkasta Lappiin tulisi yhteen pötköön ajettuna turhan pitkä, joten päätimme viettää yhden yön Oulun korkeudella. Asuntoauto on siitä näppärä kulkupeli, että sen voi pysäköidä vaikkapa huoltoaseman parkkipaikalle ja käydä nukkumaan. Isoon autoon mahtuu mukaan runsaasti matkatavaraa, mikä helpottaa kovasti pakkaamisrumbaa. Myös allekirjoittaneen Nishiki Durango 26” fatbike liikkui tämän auton takakontissa näppärästi.

Liikunnalliselle syyslomalle on hyvä pakata mukaan runsaasti erilaisia asusteita. Lämpötila saattaa vaihdella muutamasta plusasteesta pakkasen puolelle. Taivaaltakin saattaa tulla vettä tai lunta ja kaikkea siltä väliltä. Pakkasimme siis mukaan mm. kerrastot, muutamat pyöräilyhousut, tuulenpitävät pyöräilytakit, ajohanskat, vaelluskengät, pitkät sukat ja laadukkaat maastopyöräkypärät. Lisäksi puolisollani Tommilla oli mukana liuta erilaisia pyörän huoltovälineitä.

Sateinen sää muuttuu pilviseksi, kun saavumme Saariselälle yhteensä noin 14 tunnin ajomatkan jälkeen. Purettuamme autosta lukuisat kapsäkkimme, noudimme Tommille Nishiki fatbiken Ski Saariselän toimipisteeltä. Ski Saariselkä vuokraa Nishiki Durango fatbikeja. Keskus avataan jälleen 17.11.2018, jolloin Saariselän vilkkain turistikausi polkaistaan käyntiin. Ensi keväänä Ski Saariselän on tarkoitus aloittaa opastetut pyöräretket, joten pääsimme tutustumaan heidän pyöräilytoimintaansa etukäteen.

Iltapäivä oli jo pitkällä, mutta halusimme vielä polkaista läheisen Kaunispään huipulle. Raikas syksyinen sää teki hyvää, sillä tuntien istuminen autossa sai kaipaamaan raitista ilmaa ja liikuntaa. Kiemurtelemme fatbikeilla pitkin pieniä polkuja, isompia kiviä väistellen. Välillä polut muuttuivat leveämmäksi, sillä ne ovat osittain maastohiihtoon tarkoitettuja väyliä. Toivoin hiljaa mielessäni, että törmäisimme (kuvainnollisesti) porotokkaan, mutta niistä ei näkynyt korvatupsuakaan. Ilta alkoi jo hieman hämärtää, kun poljimme pitkää hiekkatietä ylämäkeen. Hiki nousi hieman pintaan, kun vajaan tunnin polkemisen päätteeksi pääsimme vihdoin Kaunispään tuuliselle huipulle.

Poroja, kivikkoista polkua ja maittava keittolounas

Lämpötila lähenteli nollaa, kun varustauduimme aamulla koko päivän kestävälle pyöräretkelle. Onneksi ei kuitenkaan satanut ja saisimme ajaa ainakin alkumatkan kuivilla poluilla. Saariselän polut ja tiet ovat hyvin opastettuja, eikä merkityiltä reiteiltä voi oikeastaan eksyä mitenkään. Reppuihin pakkasimme mukaan mm. juomapullot, pähkinöitä, välipalapatukoita, kuivahedelmiä, aluspaidat, kuivat sukat, tuulenpitävät takit sekä vararenkaan.

Muita reippailijoita tuli vastaan harvakseltaan. Osa oli lähtenyt vaeltamaan, mutta myös pyörien kanssa liikkuvia oli liikenteessä. Lämpötila oli vain muutaman asteen plussan yläpuolella, mutta polkeminen lämmitti mukavasti lihaksia. Onneksi pyöräilykypärän alla oli korvat peittävä suojus, sillä tuuli puhalsi ajoittain navakasti. Myös pyöräilylasit olivat tarpeelliset. Etenkin pitkillä pyöräretkillä myös hyvin pehmustetut pyöräilyhousut ovat todella tärkeät. Epätasainen polku pomputtaa ylös ja alas, joten pakaralihakset ovat koetuksella.

Lopulta laskettelemme alas mutaista tunturin rinnettä ja pääsemme syömään Kiilopään Eräkeskuksen keittolounasta. Kuuma keitto maistuu makoisalta muutaman tunnin pyöräilyurakan jälkeen. Nyt kelpaisi ottaa pienet nokoset, mutta matkaa on vielä takaisinkin päin, joten päätämme jatkaa matkaa. Pujahdamme poroportista Tommin kanssa kiviselle polulle ja tällä kertaa tasapainoni pettää. Kaadun lähes paikoiltani kivikkoon. Onneksi vauhti ei ole kova, joten selviän pelkillä pintanaarmuilla. Loppumatkan saamme onneksi viilettää tasaisemmilla hiekkateillä metsän siimeksessä. 25 kilometrin lenkkiin menee lopulta pysähdyksineen koko päivä. Onneksi ei ole mihinkään kiire.

Välipäivän vaellusta

Pyöräiltyämme pari päivää päätämme kolmantena päivänä käydä jalkaisin Iisakkipään huipulla. Lyhyt, vain noin tunnin vaellusreitti kiertelee ja kaartelee helposti käveltäviä polkuja. Mikäli energiaa riittää, sopivat nämä polut hyvin myös polkujuoksuun. Erityisesti vaeltamiseen soveltuvat kengät, ovat iso plussa näillä reiteillä. Myös veden- ja tuulenpitävä takki, päähine, kunnolliset hanskat ja juotavaa on hyvä pitää mukana. Reitillä ylitetään puroja ja kävellään välillä pitkospuita pitkin. Loppumatka on tasaista nousua. Iisakkipään huipulta avautuu huikeat näkymät yli Urho Kekkosen Kansallispuiston ja Hammastunturin erämaan. Ihaillessani näkyä ymmärrän, miksi ihmiset tulevat Lappiin yhä uudelleen ja uudelleen.

Kahlaamista Tolosjoessa ja huikea Kulmakurun huippu

Tästä päivästä on tulossa sään puolesta upea, sillä aurinko paistaa täydeltä terältä. Koko päivän kestävälle reissulle saimme mukaan Ski Saariselän oppaan Oskun. Maa on vielä paikoitellen kohmeinen, kun taitamme matkaa kohti Hammastunturin erämaata. Kerrospukeutuminen on hyvä tapa valmistautua niin vaellukselle kuin pyöräretkellekin.

Aurinko lämmittää mukavasti selkää, kun poljemme verkkaisesti loivaa ylämäkeä. Ruska on Saariselällä jo lähes ohi, mutta paikoitellen saamme vielä ihastella maaruskan maalauksellisia värejä. Tälle seudulle on tyypillistä, että ensin ajetaan pitkäkin matka ylämäkeen, jonka jälkeen saatetaan huristella hyvinkin pitkä osuus jälleen alaspäin. Oskun ja Tommin viilettäessä vauhdikkaasti alamäkeen, ajelen perässä hieman rauhallisemmin. Jarrut ovatkin pyörässäni huikean tehokkaat, eikä niitä tarvitse käyttää kuin kevyesti.

Pitkää alamäkeä seuraa jälleen ylämäki ja näin mennään ylös ja alas aina Tolosjoen rantaan saakka. Määränpäämme, Kulmakuru, ei ole saavutettavissa ilman pientä uhrautumista. Sen saan huomata, kun Osku ilmoittaa meidän joutuvan ylittämään jalkaisin, vedessä kahlaten vuolaana virtaavan Tolosjoen. Olemme keskellä erämaata, eikä paluuta ole. Hänen esimerkkiään seuraten käärimme lahkeet pyöräilyhousuistamme ja astumme jääkylmään veteen. Menee hetki, kun kylmä vesi alkaa pakottamaan nilkkojani. Onneksi Tommi tulee hätiin. Vietyään oman pyöränsä vuolaasti virtaavan joen toiselle puolelle, kahlaa hän vielä takaisin noutamaan myös minun pyöräni. Reppuselkään en kuitenkaan pääse, joten hammasta purren ja isoon kepin karahkaan nojaten ylitän joen hänen perässään.

Toivuttuamme Tolosjoen kylmästä kylvystä, lähdemme polkemaan kohti Kulmakurun huippua. Satumaisen kaunis kangasmetsä saa huokailemaan ihastuksesta, kun kipuamme jalkaisin jyrkimmät kohdat. Jalkoja ei ainakaan palele vähään aikaan, sillä kylmä vesi sai pienimmätkin verisuonet aktiivisiksi. Loputtoman pitkän nousun päätteeksi Kulmakuru häämöttää horisontissa. Juomme upeiden maisemien kunniaksi kahvit ja nautimme eväsleivistä. Ihailtuamme hyvän tovin huimaa näkymää alas Kulmakurun kalliolta, lähdemme kotia kohden. Vaivais -ja tunturikoivut vilistävät silmissä, kun rullaamme jälleen loivaan alamäkeen.

Metsäosuudella ohitamme suolakiveä nuolevia poroja, jotka kipittävät pian karkuun huomattuaan outoja pyöräilijöitä. Pitkä päivä alkaa tuntua jaloissa, kun joudumme vielä toistamiseen kahlaamaan Tolosjoen +4-asteisessa vedessä. En jaksa enää ottaa kenkiäkään pois, vaan kahlaan vaelluskengät jalassani joen toiselle puolelle. Jos äsken väsytti, niin nyt olin taas pirteä kuin peipponen. Loppumatkan ajelen märissä kengissä, mutta sekään ei tunnu enää missään Tolosjoen kuohujen jälkeen.

Kun vihdoin pääsemme majoituspaikkaamme, laitan saunan päälle. Lämpimissä löylyissä muistelemme ikimuistoista päivää. Neljän päivän Lapin lomamme oli päättymässä ja toivoin näkeväni vielä illalla revontulia. Ilta oli pilvinen, joten revontulet jäivät tällä kertaa näkemättä. Päätimmekin, että tänne tullaan uudestaan – ehkä sitten näkisin ne revontuletkin.

Teksti ja kuvat: Anu Kiiveri