Yritys

Herra Harkke työpöydän äärellä työskentelemässä.

Yritys

HISTORIA

Veljekset Aarne ja Eero Harkke perustivat 22.10. 1922 Turkuun Pyöräkellari Oy:n, joka aloitti 1930-luvulla oman polkupyörävalmistuksen. Suuri osa pyörien osista tuotiin Englannista ja niiden mukana ostettiin myös tuotemerkki High Land. Se suomennettiin Tunturiksi.

HISTORIA

ACCELL GROUP

YHTEYSTIEDOT


1920-luku

Aarne Holmberg, myöhemmin Harkke, perusti vuonna 1922 polkupyöräyrityksen Turkuun, Eerikinkatu 19:sta. Elinkeinoilmoituksen mukaan ”liikkeessä tultaisiin pääasiallisena työnä tekemään polkupyörä- ym. pienempiä mekaniikka-alaan kuuluvia korjaustöitä”. Aarnen veli Eero ja sisar Lyly tulivat hieman myöhemmin toimintaan mukaan. 1920-luvun alussa oli polkupyörä vielä melko harvinainen näky. Vähitellen se alkoi olla hinnaltaan työväestön saavutettavissa, mikä lisäsi pyörien tarvetta sekä suosiota huomattavasti. Varsinkin maaseudun väestölle polkupyörä oli uusi kulkupeli, eikä se korvannut mitään aiempaa kulkuneuvoa. Sosiaalinen elämä sen sijaan vilkastui, sillä polkupyörällä pääsi mukaan harrastuksiin kauempaakin. Pyörä oli myös itsellisen, toimeentulevan miehen merkki ja sen avulla saattoi etsiä heilaakin kotikylää kauempaa. Tavarapyörällä ajavien juoksupoikien ammattikunta syntyi 1920- luvulla, jolloin tavarapyörän nopeus ja teho tulivat tunnetuiksi. Lisääntyvä pyöräkauppa alkoi kasvattaa myös pyöräkauppojen määrää. Vuonna 1922 Turussa rekisteröitiin 985 polkupyörää, mutta kuusi vuotta myöhemmin määrä oli kasvanut jo 2 698 pyörään.

Turun pyöräkellarin julkisivu 1920-luvulla.
Tunturi pyörä 1930-luvulla.

1930-luku

Maailmanlaajuinen lama ulottui myös Suomeen. Kaikesta oli kova pula ja toimeentulo oli yleisesti heikkoa. Pyöräteollisuus selvisi pulavuosista erityisesti varaosamyynnin avulla: kun uusien pyörien ostoon ei ollut varaa, vanhat otettiin käyttöön. Pyörävalikoima alkoi monipuolistua vuosikymmenen puolivälissä. Matalapainerenkailla varustettujen pyörien tarvetta selitti autojen yleistymisen myötä huonontuneet tiet ja hyötykäytön lisääntymisellä esimerkiksi erilaisissa ammateissa. Ensimmäiset pyörätiekokeilut tehtiin Turussa ja Helsingissä. Kilpailu oli kovaa, joten voittajia olivat ne, jotka pystyivät rakentamaan parhaan hinta-laatu-jakeluyhdistelmän. Kaikki oli säännöstelyn alla. Pula-ajan jälkeisinä hyvinä vuosina pyöräkaupan jakelutiet alkoivat sitten vakiintua. Pyöräkellari rakensi jakelun yksinmyyntiverkoston pohjalta, lähinnä korjaamoista.

1940-luku

Sotien aikana polkupyörien tarve lisääntyi huomattavasti. Armeijan kantakalustoon kuului vain 7 300 pyörää ja pakko-otoilla kansalaisilta hankittiin sotaan 10 000 pyörää lisää. Sota-aikana renkaat ja raaka-aineet olivat vähissä – armeijan tarpeet olivat etusijalla. Vuoden 1942 alussa kansanhuoltoministeriö julisti kaikki polkupyörärenkaat takavarikkoon. Ostoluvan saamisen edellytyksenä oli vähintään viiden kilometrin työmatka, invaliditeetti tai vastaava painava perustelu. Turun Pyöräkellarilla oli tuolloin kymmenen vulkanointi- laitetta, joilla viisi työntekijää korjasi 30–40 rengasta päivässä. Raaka-aineiden ja osien puutteen vuoksi oli pyörätehtaiden keksittävä muita tuotteita. Pyöräkellari valmistikin lastenvaunuja, taitoluistimia, tavara- ja jakelukärryjä sekä saattovaunuja. Sotatarviketöistä tärkeimpiä olivat kranaatin hylsyjen kunnostus ja armeijan moottoripyörien peruskorjaukset. Sodan loppuvaiheessa valmistukseen otettiin pyörätuolit. Yritys kantoi myös yhteiskuntavastuunsa järjestämällä kolmen kuukauden kursseja pyörämekaanikoiksi haluaville sotainvalideille. Osanottajien nimiluettelo osoitti, että monet heistä perustivat myöhemmin oman liikkeen.

Pyöräkorjaaja 1940-luvulla.
Pappa-Tunturi 1950-luvulla.

1950-luku

1950-luku oli erittäin vaativaa aikaa Tunturille. Raaka- aineidensaannin vaikeus ja uuden tehtaan rakennuttaminen aiheuttivat lukuisia taloudellisia haasteita. Vuonna 1957 alkoi mopedien sarjavalmistus ja pari vuotta myöhemmin ns. levyrunkoisen eli Pappa-Tunturi-mopedin valmistus. Jo aiemmin Tunturilla oli koottu moottoripyöriä, mutta mopon suosioon oli selvät syyt: autoja oli vielä harvassa ja myös moottoripyöristä oli pulaa ja ne olivat kalliita. Suomalaisilla mopojen suunnittelijoilla ei ollut paljon esikuvia. Putkirunko tuntui luontevalta ratkaisulta, sillä siihen sopi pyörien valmistuksessa hankittu kokemus putkien työstöstä. Uuden ajoneuvon nimi sen sijaan pysyi kauan ongelmallisena. Kielitoimiston suosittama ”nopso” ei tullut koskaan käyttöön. Lakitekstin mukaan kyseessä oli moottoripolkupyörä, mutta mainonnassa ja kirjoittelussa käytettiin ruotsista muovattua mopedi-nimitystä. Puhekielessä kuului mopo-sana, mutta sitä vieroksuttiin, sillä kilpailija oli ristinyt ensimmäisen mallinsa ”mopoksi”. Teollisuusyhdistys sai mopo-nimen käyttöoikeuden 4.4.1959. Tunturi nousi nopeasti johtavaksi mopotehtaaksi. 1960-luvulla mopojen suosio lähti valtavaan nousuun ja Pappa-Tunturi otti ison osan markkinoista. Mopoa myytiin kaikkiaan 415 000 kappaletta. Pappa-Tunturien valmistus lopetettiin 1987. Kun autot alkoivat yleistyä, aikuisille suunnattujen mopojen kysyntä alkoi hiipua. Mopojen valmistus loppui Tunturilla vuonna 1998.

1960-luku

Pelkkien kesätuotteiden valmistus oli Tunturille tuotannollinen ongelma. Tasapainottaakseen tuotantoaan yritys päätyi suunnittelemaan ja valmistamaan kuntolaitteita. Pitkän kehitys- ja suun- nittelutyön tuloksena päädyttiin kuntopyörään, jonka valmistus alkoi vuonna 1969. Vuonna 1968 esiteltiin ensimmäinen ”kuntometriksi” kutsuttu kuntopyörä. Sen onnistunut lanseeraus oli perinpohjainen: suoramainonnan avulla lähestyttiin tärkeimpiä vaikuttajia, lääkäreitä sekä viranomaisia. Tunturi kehitti omaan kuntopyöräänsä kokonaan uuden systeemin – levyjarrun ja jousivaa’an yhdistelmän, jolle haettiin patentit Suomessa, Englannissa ja Saksassa vuosina 1968–69. Suomessa laite tunnettiin Tunturi-kuntometrinä. W1-kuntopyörää valmistettiin yli miljoona kappaletta: sen suosio perustui helppokäyttöisyyteen. Kuntometri oli maailman ensimmäinen kotikäyttäjille suunniteltu kuntoa mittaava laite, jonka tuote-kehitystyössä Esko Kotamäellä oli merkittävä rooli. Kaiken lisäksi kuntopyörä mahtui erittäin pieneen tilaan ja sitä voitiin kuljettaa helposti jopa henkilöautossa. Myöhemmin valikoima laajeni soutulaitteeseen sekä mekaaniseen juoksumattoon. 1970–80-luvuilla kuntolaitteiden vauhdikkaasti sujuneella viennillä oli suuri vaikutus koko yrityksen kehitykseen.

Tunturi kuntopyörä 1960-luvulla.
Tunturin Ralli-pyörä 1970-luvulla.

1970-luku

Tunturi on jo varhaisista ajoista alkaen tarjonnut polkupyöriä lasten ja nuorten tarpeisiin. Ensimmäiset lastenpyörät otettiin valmistukseen jo 1950-luvulla. Vuonna 1972 poikien Ralli-pyörä nousi suureen suosioon heti markkinoille tullessaan. Rallissa oli erikoinen ”banaanisatula” korkealla jappi-takaraudalla. Lisäksi siinä oli korotettu ohjaustanko sekä laatikkovaihtaja rungossa. Myös pyörien tarvikkeet ja lisävarusteet olivat kuuluneet valikoimaan. Pienten lasten kuljetukseen oli jo tarjolla lastenistuimia, jotka lisäsivät turvallisuutta huomattavasti. 1970-luvulla kuntoilu ja liikunta käsitettiin kaikille tarpeellisena harrastuksena. Pyöräily sai tästä pontta, sillä kun työmatkat voitiin hoitaa pyöräillen, liikunta ja hyöty yhdistyivät. Vuoden 1973 energiakriisi ajoi pohtimaan yksityisautoilua säästävämpiä liikennemuotoja. Yhteiskunta suositteli pyörän käyttöä ja siitä innostuivat erityisesti naiset. Pyörä nähtiinkin lähiliikenteen ongelmien ratkaisijana. Myös pyöräteiden määrä lisääntyi merkittävästi. 1970-luvun puolivälissä Tunturi saavutti markkinajohtajan aseman; kuntovälineitä vietiin lukuisiin eri maihin ja myyntitoiminta, mallistot ja kenttätyö kehittyivät tasaisesti. Tunturi saikin vuonna 1976 Vuoden Yrittäjä -palkinnon.

1980-luku

Suomi pyöräilee 80-luvulla -kampanja keräsi alkaessa kaikki mahdolliset tahot työskentelemään pyöräilyn hyväksi. Pyöräteiden määrä Suomessa kasvoi kymmenessä vuodessa kolminkertaiseksi, mikä kasvatti pyöräilyharrastajien määrää. Tunturilla oli kova investointitahti päällä koko vuosikymmenen. Tuotannossa otettiin käyttöön robotteja ja pintakäsittelylinjat uusittiin täydellisesti. Myös kuntovälineiden tuotanto jatkui kiivaana. Naisten pyöräilyinnostus ei jäänyt Tunturilla huomaamatta, ja yritys pyrkikin naisten suosioon kehittämällä muodin ja ulkonäön perusteella myytäviä pyöriä. Kun pyörämyyjät leimautuivat lisääntyvästi pelkiksi urheiluliikkeiksi, niin Tunturi pyrki tuomaan pyörää ja merkkiä esiin jo pelkässä liikkeen ulkoasussa. Tunturi otti sloganin ”Tunturipalvelu” kaikkeen julkiseen esiintymiseen ja käytti myös kotimaisuutta hyvin vahvasti mainonnassaan.

Pyöräilijät maantiellä 1980-luvulla.
Kilpapyöräilijä 1990-luvulla.

1990-luku

1990-lukua voidaan pitää maastopyörän kulta-aikana, jolloin se rantautui Pohjois-Amerikasta Eurooppaan ja Suomeen. Pyöräkomponenttivalmistaja Shimano järjesti vuonna 1993 suunnittelukilpailun, johon Tunturi osallistui ja sijoittui parhaiden joukkoon. Menestyksen myötä maastopyörien valmistus alkoi Tunturilla. Jos Tunturilla oli kilpailua muiden pyörien valmistuksessa, niin maastopyörien osalta se oli ehdoton edelläkävijä. Se käytti ainutlaatuisten teräsrunkoisten maastopyöriensä valmistukseen edistyksellistä menetelmää, plasmahitsausta, mikä erotti sen kilpailijoista edukseen. Tunturi tuki myös aktiivisesti pyöräilyurheilua. Menestyvät suomalaiset maastopyöräilijät muodostivat useita Tunturi-tiimejä, jotka edustivat merkkiä alan tapahtumissa ja kilpailivat Tunturin pyörillä. Maineikkaita tiimiläisiä olivat muun muassa Katja Repo, Pia Sundstedt, Katariina Ebeling, Simo Kirssi, Marina Rantanen ja Kari Myyryläinen. Tunturi valmisti käsityönä erityiset kilpapyörät alamäkiajajille. Katja Repo voittikin alamäkiajon MM-pronssin vuonna 1997 Tunturin Progression-pyörällä. Pyörälähettien MM-kisoissa Suomeen tuli kultaa Ilona Luukkosen voittaessa kisan.

2000-luku

Monikäyttöpyörien tulo Suomeen alkoi jo 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 1967 Tunturi vastasi markkinoiden haasteeseen lanseeraamalla Poni-pyörät, josta tuli nopeasti Suomen suosituin pyörämerkki. Ponien lanseeraus kolminkertaisti Tunturin myynnin 1960-luvun loppuun mennessä. Uusien monikäyttö-yleispyörien ideana oli, että kaikki perheenjäsenet – pienimmästä suurimpaan – voivat käyttää samaa kulkuvälinettä. Pyörien säädöt olisivat mahdollisimman helppoja ja ne voisi suorittaa ilman työkaluja, ajettavuuden silti kärsimättä. Poni oli varustukseltaan askeettinen, yleensä 1-vaihteinen. Värisävyjä sen sijaan oli useita, mikä opetti suomalaisia vaatimaan trendivärejä polkupyöriin. Ponin avulla luotiin pohja uudelle suomalaiselle pyöräilykulttuurille. Kansa ryhtyi käyttämään polkupyörää kuntovälineenä, hyötykäyttö-ajoneuvona sekä vapaa-ajan harrastusvälineenä. Vuonna 2010 Poni lanseerattiin uudestaan. Uutena Poniin tuotiin muun muassa etutavarateline ja tavarakori, ja valikoimaan tuli myös 3-vaihteiset mallit. Lisäksi nuorille ja lapsille lanseerattiin omat, paremmin sopivat mallit: Maxi 20”, Midi 16”, Mini 12” sekä potku-pyörä Micro Poni kaikkein pienimmille.

Tunturin Poni polkupyörä 2010-luvulla.
Sähköpyöräilijä maantiellä.

2010-luku

2010-luvulla Suomessa on arviolta 3,5 miljoonaa polkupyörää. Pyöräilyn rooli on vuosikymmenten aikana muuttunut – nyt sillä on monta tehtävää ja käyttötarkoitusta. Polkupyörä on ennen kaikkea kulkuväline, mutta pyöräilyn on oltava myös hauskaa. Pyöräily harrastuksena on jalostunut moniin alalajeihin, ja sen merkitys liikunta- ja urheilumuotona on kasvanut. Uutena pyöräilymuotona on tekemässä tuloaan porukkapyöräily. Yhteiskunnallisesti pyöräilyyn suhtaudutaan erittäin positiivisesti. Suomessa ei olla vielä perinteisten pyöräilymaiden tasolla, mutta pyöräilyreittejä ja kevyen liikenteen väyliä kehitetään jatkuvasti. Varsinkin työmatkapyöräilyllä on yhteiskunnallisesti hyviä vaikutuksia vähentäen päästöjä ja edistäen kansalaisten terveyttä. Tulevaisuuden polkupyörä tulee olemaan sähköpyörä – muun muassa Hollannissa myydyistä polkupyöristä jo 14 % on sähköpyöriä. Sähkö-avusteinen polkupyörä eli tuttavallisemmin sähköpyörä helpottaa ajamista varsinkin ylämäessä ja pitkillä matkoilla. Sähköpyörä sopii erityisesti työmatkapyöräilijöille, aktiivisille senioreille, ajokortittomille sekä ekologisesti ajatteleville.

2020-luku

2020-luvulla pyöräilyn suosio on jatkanut voimakasta kasvuaan. Tunturi Oy on ottanut vastuulleen Ruotsin ja Norjan myyntialueet sekä perustanut Ruotsiin Tunturi Sweden Ab:n. Tunturi on myynyt kuntovälineliiketoimintansa kokonaan pois ja keskittyy puhtaasti polkupyörien valmistukseen ja Emoyhtiön Accel Gropin kansainvälisten brandien, Ghost, Haibike, Winora, Lapierre, Batavus maahantuontiin pohjoismaissa. Tarvike myynnistä vastaa nykyään Tunturin sisaryhtiö CSN.  Sähköpyörät ovat lisääntyneet huomattavasti ja tarjonneet entistä enemmän mahdollisuuksia harrastajille. Sähkö-avustuksen ansiosta työmatkapyöräily onnistuu pidemmilläkin työmatkoilla. Myös maastossa polkeville sähköavustus on tarjonnut mahdollisuuden polkea pidempiä lenkkejä ja suoriutumaan haastavammilla poluilla. Fatbiket, kuten kuvassa oleva Tunturi eMax, ovat saaneet suuren suosion. Vuokraamot ympäri Suomen tarjoavat mahdollisuuksia nauttia luonnosta fatbiken päällä.

Fatbike sähköpyörä luonnonhelmassa.

HISTORIA

Veljekset Aarne ja Eero Harkke perustivat 22.10. 1922 Turkuun Pyöräkellari Oy:n, joka aloitti 1930-luvulla oman polkupyörävalmistuksen. Suuri osa pyörien osista tuotiin Englannista ja niiden mukana ostettiin myös tuotemerkki High Land.
Se suomennettiin Tunturiksi.

Turun pyöräkellarin julkisivu 1920-luvulla.

1920-luku

Aarne Holmberg, myöhemmin Harkke, perusti vuonna 1922 polkupyöräyrityksen Turkuun, Eerikinkatu 19:sta. Elinkeinoilmoituksen mukaan ”liikkeessä tultaisiin pääasiallisena työnä tekemään polkupyörä- ym. pienempiä mekanialaan kuuluvia korjaustöitä”. Aarnen veli Eero ja sisar Lyly tulivat hieman myöhemmin toimintaan mukaan. 1920-luvun alussa oli polkupyörä vielä melko harvinainen näky. Vähitellen se alkoi olla hinnaltaan työväestön saavutettavissa, mikä lisäsi pyörien tarvetta sekä suosiota huomattavasti. Varsinkin maaseudun väestölle polkupyörä oli uusi kulkupeli, eikä se korvannut mitään aiempaa kulkuneuvoa. Sosiaalinen elämä sen sijaan vilkastui, sillä polkupyörällä pääsi mukaan harrastuksiin kauempaakin. Pyörä oli myös itsellisen, toimeentulevan miehen merkki ja sen avulla saattoi etsiä heilaakin kotikylää kauempaa. Tavarapyörällä ajavien juoksupoikien ammattikunta syntyi 1920- luvulla, jolloin tavarapyörän nopeus ja teho tulivat tunnetuiksi. Lisääntyvä pyöräkauppa alkoi kasvattaa myös pyöräkauppojen määrää. Vuonna 1922 Turussa rekisteröitiin 985 polkupyörää, mutta kuusi vuotta myöhemmin määrä oli kasvanut jo 2 698 pyörään.

1930-luku

Maailmanlaajuinen lama ulottui myös Suomeen. Kaikesta oli kova pula ja toimeentulo oli yleisesti heikkoa. Pyöräteollisuus selvisi pulavuosista erityisesti varaosamyynnin avulla: kun uusien pyörien ostoon ei ollut varaa, vanhat otettiin käyttöön. Pyörävalikoima alkoi monipuolistua vuosikymmenen puolivälissä. Matalapainerenkailla varustettujen pyörien tarvetta selitti autojen yleistymisen myötä huonontuneet tiet ja hyötykäytön lisääntymisellä esimerkiksi erilaisissa ammateissa. Ensimmäiset pyörätiekokeilut tehtiin Turussa ja Helsingissä. Kilpailu oli kovaa, joten voittajia olivat ne, jotka pystyivät rakentamaan parhaan hinta-laatu-jakeluyhdistelmän. Kaikki oli säännöstelyn alla. Pula-ajan jälkeisinä hyvinä vuosina pyöräkaupan jakelutiet alkoivat sitten vakiintua. Pyöräkellari rakensi jakelun yksinmyyntiverkoston pohjalta, lähinnä korjaamoista.

Pyöräkorjaaja 1940-luvulla.

1940-luku

Sotien aikana polkupyörien tarve lisääntyi huomattavasti. Armeijan kantakalustoon kuului vain 7 300 pyörää ja pakko-otoilla kansalaisilta hankittiin sotaan 10 000 pyörää lisää. Sota-aikana renkaat ja raaka-aineet olivat vähissä – armeijan tarpeet olivat etusijalla. Vuoden 1942 alussa kansanhuoltoministeriö julisti kaikki polkupyörärenkaat takavarikkoon. Ostoluvan saamisen edellytyksenä oli vähintään viiden kilometrin työmatka, invaliditeetti tai vastaava painava perustelu. Turun Pyöräkellarilla oli tuolloin kymmenen vulkanointi- laitetta, joilla viisi työntekijää korjasi 30–40 rengasta päivässä. Raaka-aineiden ja osien puutteen vuoksi oli pyörätehtaiden keksittävä muita tuotteita. Pyöräkellari valmistikin lastenvaunuja, taitoluistimia, tavara- ja jakelukärryjä sekä saattovaunuja. Sotatarviketöistä tärkeimpiä olivat kranaatin hylsyjen kunnostus ja armeijan moottoripyörien peruskorjaukset. Sodan loppuvaiheessa valmistukseen otettiin pyörätuolit. Yritys kantoi myös yhteiskuntavastuunsa järjestämällä kolmen kuukauden kursseja pyörämekaanikoiksi haluaville sotainvalideille. Osanottajien nimiluettelo osoitti, että monet heistä perustivat myöhemmin oman liikkeen.

Pappa-Tunturi 1950-luvulla.

1950-luku

1950-luku oli erittäin vaativaa aikaa Tunturille. Raaka- aineidensaannin vaikeus ja uuden tehtaan rakennuttaminen aiheuttivat lukuisia taloudellisia haasteita. Vuonna 1957 alkoi mopedien sarjavalmistus ja pari vuotta myöhemmin ns. levyrunkoisen eli Pappa-Tunturi-mopedin valmistus. Jo aiemmin Tunturilla oli koottu moottoripyöriä, mutta mopon suosioon oli selvät syyt: autoja oli vielä harvassa ja myös moottoripyöristä oli pulaa ja ne olivat kalliita. Suomalaisilla mopojen suunnittelijoilla ei ollut paljon esikuvia. Putkirunko tuntui luontevalta ratkaisulta, sillä siihen sopi pyörien valmistuksessa hankittu kokemus putkien työstöstä. Uuden ajoneuvon nimi sen sijaan pysyi kauan ongelmallisena. Kielitoimiston suosittama ”nopso” ei tullut koskaan käyttöön. Lakitekstin mukaan kyseessä oli moottoripolkupyörä, mutta mainonnassa ja kirjoittelussa käytettiin ruotsista muovattua mopedi-nimitystä. Puhekielessä kuului mopo-sana, mutta sitä vieroksuttiin, sillä kilpailija oli ristinyt ensimmäisen mallinsa ”mopoksi”. Teollisuusyhdistys sai mopo-nimen käyttöoikeuden 4.4.1959. Tunturi nousi nopeasti johtavaksi mopotehtaaksi. 1960-luvulla mopojen suosio lähti valtavaan nousuun ja Pappa-Tunturi otti ison osan markkinoista. Mopoa myytiin kaikkiaan 415 000 kappaletta. Pappa-Tunturien valmistus lopetettiin 1987. Kun autot alkoivat yleistyä, aikuisille suunnattujen mopojen kysyntä alkoi hiipua. Mopojen valmistus loppui Tunturilla vuonna 1998.

Tunturi kuntopyörä 1960-luvulla.

1960-luku

Pelkkien kesätuotteiden valmistus oli Tunturille tuotannollinen ongelma. Tasapainottaakseen tuotantoaan yritys päätyi suunnittelemaan ja valmistamaan kuntolaitteita. Pitkän kehitys- ja suun- nittelutyön tuloksena päädyttiin kuntopyörään, jonka valmistus alkoi vuonna 1969. Vuonna 1968 esiteltiin ensimmäinen ”kuntometriksi” kutsuttu kuntopyörä. Sen onnistunut lanseeraus oli perinpohjainen: suoramainonnan avulla lähestyttiin tärkeimpiä vaikuttajia, lääkäreitä sekä viranomaisia. Tunturi kehitti omaan kuntopyöräänsä kokonaan uuden systeemin – levyjarrun ja jousivaa’an yhdistelmän, jolle haettiin patentit Suomessa, Englannissa ja Saksassa vuosina 1968–69. Suomessa laite tunnettiin Tunturi-kuntometrinä. W1-kuntopyörää valmistettiin yli miljoona kappaletta: sen suosio perustui helppokäyttöisyyteen. Kuntometri oli maailman ensimmäinen kotikäyttäjille suunniteltu kuntoa mittaava laite, jonka tuote-kehitystyössä Esko Kotamäellä oli merkittävä rooli. Kaiken lisäksi kuntopyörä mahtui erittäin pieneen tilaan ja sitä voitiin kuljettaa helposti jopa henkilöautossa. Myöhemmin valikoima laajeni soutulaitteeseen sekä mekaaniseen juoksumattoon. 1970–80-luvuilla kuntolaitteiden vauhdikkaasti sujuneella viennillä oli suuri vaikutus koko yrityksen kehitykseen.

Tunturin Ralli-pyörä 1970-luvulla.

1970-luku

Tunturi on jo varhaisista ajoista alkaen tarjonnut polkupyöriä lasten ja nuorten tarpeisiin. Ensimmäiset lastenpyörät otettiin valmistukseen jo 1950-luvulla. Vuonna 1972 poikien Ralli-pyörä nousi suureen suosioon heti markkinoille tullessaan. Rallissa oli erikoinen ”banaanisatula” korkealla jappi-takaraudalla. Lisäksi siinä oli korotettu ohjaustanko sekä laatikkovaihtaja rungossa. Myös pyörien tarvikkeet ja lisävarusteet olivat kuuluneet valikoimaan. Pienten lasten kuljetukseen oli jo tarjolla lastenistuimia, jotka lisäsivät turvallisuutta huomattavasti. 1970-luvulla kuntoilu ja liikunta käsitettiin kaikille tarpeellisena harrastuksena. Pyöräily sai tästä pontta, sillä kun työmatkat voitiin hoitaa pyöräillen, liikunta ja hyöty yhdistyivät. Vuoden 1973 energiakriisi ajoi pohtimaan yksityisautoilua säästävämpiä liikennemuotoja. Yhteiskunta suositteli pyörän käyttöä ja siitä innostuivat erityisesti naiset. Pyörä nähtiinkin lähiliikenteen ongelmien ratkaisijana. Myös pyöräteiden määrä lisääntyi merkittävästi. 1970-luvun puolivälissä Tunturi saavutti markkinajohtajan aseman; kuntovälineitä vietiin lukuisiin eri maihin ja myyntitoiminta, mallistot ja kenttätyö kehittyivät tasaisesti. Tunturi saikin vuonna 1976 Vuoden Yrittäjä -palkinnon.

Pyöräilijät maantiellä 1980-luvulla.

1980-luku

Suomi pyöräilee 80-luvulla -kampanja keräsi alkaessa kaikki mahdolliset tahot työskentelemään pyöräilyn hyväksi. Pyöräteiden määrä Suomessa kasvoi kymmenessä vuodessa kolminkertaiseksi, mikä kasvatti pyöräilyharrastajien määrää. Tunturilla oli kova investointitahti päällä koko vuosikymmenen. Tuotannossa otettiin käyttöön robotteja ja pintakäsittelylinjat uusittiin täydellisesti. Myös kuntovälineiden tuotanto jatkui kiivaana. Naisten pyöräilyinnostus ei jäänyt Tunturilla huomaamatta, ja yritys pyrkikin naisten suosioon kehittämällä muodin ja ulkonäön perusteella myytäviä pyöriä. Kun pyörämyyjät leimautuivat lisääntyvästi pelkiksi urheiluliikkeiksi, niin Tunturi pyrki tuomaan pyörää ja merkkiä esiin jo pelkässä liikkeen ulkoasussa. Tunturi otti sloganin ”Tunturipalvelu” kaikkeen julkiseen esiintymiseen ja käytti myös kotimaisuutta hyvin vahvasti mainonnassaan.

Kilpapyöräilijä 1990-luvulla.

1990-luku

1990-lukua voidaan pitää maastopyörän kulta-aikana, jolloin se rantautui Pohjois-Amerikasta Eurooppaan ja Suomeen. Pyöräkomponenttivalmistaja Shimano järjesti vuonna 1993 suunnittelukilpailun, johon Tunturi osallistui ja sijoittui parhaiden joukkoon. Menestyksen myötä maastopyörien valmistus alkoi Tunturilla. Jos Tunturilla oli kilpailua muiden pyörien valmistuksessa, niin maastopyörien osalta se oli ehdoton edelläkävijä. Se käytti ainutlaatuisten teräsrunkoisten maastopyöriensä valmistukseen edistyksellistä menetelmää, plasmahitsausta, mikä erotti sen kilpailijoista edukseen. Tunturi tuki myös aktiivisesti pyöräilyurheilua. Menestyvät suomalaiset maastopyöräilijät muodostivat useita Tunturi-tiimejä, jotka edustivat merkkiä alan tapahtumissa ja kilpailivat Tunturin pyörillä. Maineikkaita tiimiläisiä olivat muun muassa Katja Repo, Pia Sundstedt, Katariina Ebeling, Simo Kirssi, Marina Rantanen ja Kari Myyryläinen. Tunturi valmisti käsityönä erityiset kilpapyörät alamäkiajajille. Katja Repo voittikin alamäkiajon MM-pronssin vuonna 1997 Tunturin Progression-pyörällä. Pyörälähettien MM-kisoissa Suomeen tuli kultaa Ilona Luukkosen voittaessa kisan.

Tunturin Poni polkupyörä 2010-luvulla.

2000-luku

Monikäyttöpyörien tulo Suomeen alkoi jo 1960-luvun puolivälissä. Vuonna 1967 Tunturi vastasi markkinoiden haasteeseen lanseeraamalla Poni-pyörät, josta tuli nopeasti Suomen suosituin pyörämerkki. Ponien lanseeraus kolminkertaisti Tunturin myynnin 1960-luvun loppuun mennessä. Uusien monikäyttö-yleispyörien ideana oli, että kaikki perheenjäsenet – pienimmästä suurimpaan – voivat käyttää samaa kulkuvälinettä. Pyörien säädöt olisivat mahdollisimman helppoja ja ne voisi suorittaa ilman työkaluja, ajettavuuden silti kärsimättä. Poni oli varustukseltaan askeettinen, yleensä 1-vaihteinen. Värisävyjä sen sijaan oli useita, mikä opetti suomalaisia vaatimaan trendivärejä polkupyöriin. Ponin avulla luotiin pohja uudelle suomalaiselle pyöräilykulttuurille. Kansa ryhtyi käyttämään polkupyörää kuntovälineenä, hyötykäyttö-ajoneuvona sekä vapaa-ajan harrastusvälineenä. Vuonna 2010 Poni lanseerattiin uudestaan. Uutena Poniin tuotiin muun muassa etutavarateline ja tavarakori, ja valikoimaan tuli myös 3-vaihteiset mallit. Lisäksi nuorille ja lapsille lanseerattiin omat, paremmin sopivat mallit: Maxi 20”, Midi 16”, Mini 12” sekä potku-pyörä Micro Poni kaikkein pienimmille.

Sähköpyöräilijä maantiellä.

2010-luku

2010-luvulla Suomessa on arviolta 3,5 miljoonaa polkupyörää. Pyöräilyn rooli on vuosikymmenten aikana muuttunut – nyt sillä on monta tehtävää ja käyttötarkoitusta. Polkupyörä on ennen kaikkea kulkuväline, mutta pyöräilyn on oltava myös hauskaa. Pyöräily harrastuksena on jalostunut moniin alalajeihin, ja sen merkitys liikunta- ja urheilumuotona on kasvanut. Uutena pyöräilymuotona on tekemässä tuloaan porukkapyöräily. Yhteiskunnallisesti pyöräilyyn suhtaudutaan erittäin positiivisesti. Suomessa ei olla vielä perinteisten pyöräilymaiden tasolla, mutta pyöräilyreittejä ja kevyen liikenteen väyliä kehitetään jatkuvasti. Varsinkin työmatkapyöräilyllä on yhteiskunnallisesti hyviä vaikutuksia vähentäen päästöjä ja edistäen kansalaisten terveyttä. Tulevaisuuden polkupyörä tulee olemaan sähköpyörä – muun muassa Hollannissa myydyistä polkupyöristä jo 14 % on sähköpyöriä. Sähkö-avusteinen polkupyörä eli tuttavallisemmin sähköpyörä helpottaa ajamista varsinkin ylämäessä ja pitkillä matkoilla. Sähköpyörä sopii erityisesti työmatkapyöräilijöille, aktiivisille senioreille, ajokortittomille sekä ekologisesti ajatteleville.

Fatbike sähköpyörä luonnonhelmassa.

2020-luku

2020-luvulla pyöräilyn suosio on jatkanut voimakasta kasvuaan. Sähköpyörät ovat myös lisääntyneet huomattavasti ja tarjonneet entistä enemmän mahdollisuuksia harrastajille. Sähkö-avustuksen ansiosta työmatkapyöräily onnistuu pidemmilläkin työmatkoilla. Myös maastossa polkeville sähköavustus on tarjonnut mahdollisuuden polkea pidempiä lenkkejä ja suoriutumaan haastavammilla poluilla. Fatbiket, kuten kuvassa oleva Tunturi eMax, ovat myös saaneet suosiota. Vuokraamot ympäri suomen tarjoavat mahdollisuuksia nauttia luonnosta fatbiken päällä.